tiistai 14. maaliskuuta 2017

Tiitiäinen & Tyllerö - uusi lasten lifestyle-liike Porissa ja netissä

Olen kirjoittanut blogia kohta jo viisi vuotta ja ehdottomasti antoisinta tänä aikana on ollut tutustua samanhenkisiin muihin bloggaajiin ja ystävystyä heidän kanssaan. Yksi pitkäaikaisimmista lukijoistani ja tärkeimmistä blogikavereistani on Maija, jonka Style:Casual-blogia aloin seurata jo vuosia sitten. 

Maijan blogi on nyt ymmärrettävästi päivittynyt melko harvakseltaan, sillä energinen nainen ryhtyi yrittäjäksi ja perusti yhdessä opiskelukaverinsa Jaanan kanssa Poriin, Isokarhuun lasten ikioman lifestyle-liikkeen Tiitiäisen & Tyllerön. Myymälä avasi ovensa ystävänpäivänä 14.2. eli tasan kuukausi sitten. En itse päässyt avajaishulinoihin mukaan, sillä olimme juuri silloin Kuusamon reissussa, mutta onneksi pääsin piipahtamaan ihanassa, uudessa putiikissa myöhemmin.


Tiitiäinen & Tyllerö on jotain aivan uutta Porissa.  Myymälä yhdistää second hand -puolen ja uudet tuotteet mutkattomaksi kokonaisuudeksi. Tarjolla on vaatetta, asustetta, sisustustavaraa, juhlatarvikkeita ja paljon lahjaideoita.


Liikkeemme valikoima koostuu lastenhuoneen sisustustarvikkeista, kotimaisista lastenvaatteista ja -tarvikkeista sekä valikoiduista, laadukkaista käytetyistä lastenvaatteista. Seuraamme aktiivisesti trendejä Suomessa ja maailmalla, sillä haluamme asiakkaiden löytävän meiltä tuotteita, joita ei muualta Satakunnasta saa. Tavoitteenamme on Satakunnan raikkain ja modernein lasten lifestyle-liike.


Tiitiäiseen & Tylleröön voi siis viedä oman lapsen pieneksi jääneitä vaatteita ja kenkiä myyntiin - eikä kirppispöydän siivoamisesta tarvitse murehtia, sillä putiikin henkilökunta hoitaa esillepanon ja siivoilut. Kuulostaa ihanan helpolta myyjälle, mutta sitä se on myös ostajalle, sillä second hand -vaatteet on lajiteltu kauniisti kokojen mukaan. 

Itse en ole mikään kirppistelijä, vaikka innokkaasti kierrätänkin lastenvaatteita ystävien ja sukulaisten kesken. Kirppisten kiertäminen ei tunnu sopivan aikatauluihin ja nettikirpparit ovat hiukan työläitä. Pari hyvää löytöä on FB-ryhmistä tullut tehtyä, mutta vähintään saman verran kohdalle on osunut myös pettymyksiä. Uskon, että kaltaiseni kiireiset äidit, jotka arvostavat kierrättämistä, mutta kirppiskärpänen ei ole puraissut, ovat juuri oivaa kohderyhnää Tiitiäisen & Tyllerön tyyliselle second hand-kaupalle. Lisää second hand-puolesta ja eri vaihtoehdoista myyjille voit lukea täältä.


Uuden tavaran puolelta Tiitiäinen & Tyllerö tarjoaa paljon kivaa ja tosi trendikästä valikoimaa. Oot niin ihana -vauvakirja on täydellinen lahjaidea varmasti jokaiselle perheenlisäystä odottavalle ja hauskat light boxit ovat suosittuja niin lastenhuoneiden kuin muiden tilojen sisustuksessa ja juhlarekvisiittana.


Soma Originalin Suomessa valmistetut, käsin tehdyt nahkarukkaset pitävät pienet ja vähän isommatkin kädet lämpöisinä talvipakkasilla.


Lifefactoryn suositut tutti- ja juomapullot ihanissa, herkullisissa väreissä. <3


Hauskan näköiset ja sisustukseenkin sopivat Happy Mat -alustat sopivat ruokailuun tai vaikka askarteluun. Silikonien alusta korvaa takavasemmalle sinkoilevan irrallisen lautasen ja sen voi vieläpä pestä koneessa. Anteeksi, mutta missä tämä keksintö oli silloin kuin meidän pikku-T opetteli syömään ihan itte?

Maijalle ja Jaanalle ekologisuus, luonnollisuus, turvallisuus ja lähituotanto ovat lähellä sydäntä. Niinpä valikoimissa on mm. myrkyttömiä ByPinja's imetyskoruja ja turvallisia lasten kynsilakkoja. Itse ihastuin näihin yllä olevassa kuvassa näkyviin värikkäisiin ja tosi laadukkaan oloisiin trikoovaatteisiin, jotka ovat porilaisen Vempulan mallistoa.


Mielenkiintoinen uusi tuttavuus itselleni oli Nature ZOO sympaattisine vaunuleluineen. Tuotteet valmistetaan Kiinassa. Valmistajina ovat äidit, jotka haluavat olla lastensa kanssa kotona tai naiset, jotka ovat jääneet työkyvyttömiksi, mutta tarvitsevat ansiota elättääkseen perhettään. Naiset koulutetaan tehtävään NatureZOOn omassa virkkausopistossa ja heille maksetaan työstä Fair Traden mukaista palkkaa.

Ja sitten se paras osio meille kauempana asuville (meinasin kirjoittaa ei-satakuntalaisille, mutta en mä voi kirjoittaa niin, kyllä se sydän siellä kotiseuduilla sen verran edelleen on): Tiitiäisellä & Tylleröllä ON myös verkkokauppa www.sitruunat.fi, josta saa näitä ihanuuksia ja paljon muuta. Itse testasin jo kerran ja toimitus oli tosi nopea sekä tuotteet oli pakattu raikkaan kauniisti.

Maija lupasi, että saan tarjota teille blogini lukijoille pienen extra-yllätyksen, mistä olen tosi iloinen. Koodilla zubimaalis saat tilaukseesi ilmaiset postikulut maaliskuun loppuun asti. Toivottavasti innostutte tutustumaan ja tilaamaan.

Paljon onnea ja menestystä Maijalle, Jaanalle ja uudelle lasten lifestyle-liikkeelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!