perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pastafanin keittiössä

Hyvää pitkäperjantaita! Me hengaillaan rennosti kotosalla ja mietitään, jaksaisiko sitä tänään keksiä oikein jotain tekemistäkin. Kävin eilen ohjaamassa pari jumppaa illalla, nukuin poikkeuksellisen hyvin ja nyt olo on mukavan raukea. 

Löysin kameran muistikortilta muutaman keittiökuvan, jotka olen unohtanut julkaista. Meillä syödään paljon pastaruokia ja jos haluan tehdä vaikka vieraille jotain, joka varmasti onnistuu, valitsen yleensä pastan. Pastaruuilla on vähän epäterveellinen maine, mutta niihin saa kyllä upotettua vaikka kuinka paljon terveellisiä kasviksiakin. Väittäisin, että juuri pastakastikkeiden joukossa saan lapsen syömään tosi monipuolisesti yrttejä ja vihanneksia, jotka ehkä muuten eivät niin hyvin maistuisi.


Sain ystävältä tuliaiseksi nuo Nicolas Vahén pastaruokiin sopivan parmesan-suolan ja basilikalla maustetun oliiviöljyn. Aivan ihania tuotteita! Näitähän näkyy paljon blogeissa, kauniit pullot on ilo pitää esillä. Suola- ja pippurimyllyt olemme saaneet tosi kauan sitten lahjaksi ja ne toimivat yhä. Jotenkin kuitenkin tekisi mieli uudistaa ne. Mulla on kyllä suuri kynnys ostaa jotain uutta käyttöesinettä, jos vanhat vielä ovat ehjät ja toimivat, mutta nämä ovat kyllä niin keittiön paraatipaikalla koko ajan, että kaipa vaihtelunhalun ymmärtää...
 

Annon purnukoissa säilyvät mausteet ja pähkinät, joita käytän paljon pastaruuissa. Päärynät eivät nyt sinänsä liity aiheeseen, mutta tuo harmaa House Doctorin kulho on vaan jotenkin niin kaunis, että pakkohan se oli saada kuviin mukaan.


Veitsitukki on Ikeasta ja ihan toimiva, mutta senkin tilalle voisin huolia jonkun hieman tyylikkäämmän version. Näiden kuvien ottamisen jälkeen keittiössämme on muuten tapahtunut hieman muutoksia, vaihdoimme nimittäin tason ja välitilalevyn. Vanhan tason sävyssä ei todellakaan ollut mitään vikaa, mutta näkyvä saumakohta keskellä tasoa häiritsi sen verran paljon, että halusin tämän muutoksen tehdä. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.


Kokosin vielä loppuun muutamia haavejuttuja. Meiltä puuttuvat edelleenkin hyvät kattovalaisimet keittiöstä. Jostain ihmeen syystä eteisessä ja kodinhoitohuoneessa on kyllä upotetut kattospotit, mutta keittiöön niitä ei ole laitettu. Nyt tilasin tuollaiset Philips Ecomoods -sarjan spottivalot, toivottavasti ne ovat livenä yhtä kivat kuin kuvissa. 

Suola- ja pippurimyllyosastolla ihastuttavat viisikulmaiset, modernit ja sirot Hayn myllyt, mutta myös paljon blogeissa näkyvyyttä saaneet Menu Bottle -myllyt miellyttävät. Niissä on käytännöllisyyttä mietitty tosi hyvin, sillä pippuri ja suola tulevat myllyn yläosasta eivätkä mausteet näin ollen varise pöydälle. Kumpi olisi sun mielestä meille parempi valinta, Hay vai Menu?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!