sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kiitos, ihana loma

Kun arkea on eletty jo viikko, on se imaissut niin tehokkaasti mukaansa, että loma on haalea muisto vain. Varsinkin kun olen sellainen arki-ihminen, että tykkään tavallisesta arkielosta ihan eniten ja lisäksi mulla on todella kiva työ, joten en osaa oikein haikalla takaisin lomalle. Tämä viikko on ollut siinäkin mielessä mahtava, että pikku-T on ollut aivan innoissaan nähdessään parhaita päiväkotikavereitaan, joiden kanssa kesäero alkoi jo toukokuun lopulla. On ihanaa seurata pienen miehen riemua, kyllä ne ystävät ovat jo 3-vuotiaalle älyttömän tärkeitä. Toki niin ovat lomatkin.

Meillähän oli todella onnistunut loma. Tuli nukuttua paljon, oltua kotosalla koko perhe (tätä pikku-T toivoi eniten), liikuttua, herkuteltua ja reissattua. Kaikkea sopivassa suhteessa. Okei, säät eivät suosineet, mutta en osannut siitä niin murehtia. Onneksi kauniita, aurinkoisia päiviä oli kuitenkin useita, vaikka rantaelämä jäikin vähiin.

Kirjoitin loman alkaessa Viimeinkin-postauksen, jossa listailin hieman odotuksia kesälomalle. Aika hauska palata niihin nyt ja huomata, että suurin osa taisi mennä kuten toivoinkin...

Jazzit ovat jo täydessä vauhdissa ja pääsen hyppäämään mukaan tunnelmiin. 
 

Muumimaailma-reissua ollaan mietitty ja Tukholmassa lähdetään käymään kavereiden kanssa.


On muutenkin kiva ehtiä tapaamaan sellaisia ystäviä, joita arjessa ei niin paljon ehdi. 


Haluan kuitenkin myös olla ihan rauhassa kotona perheen kanssa. 



Voisimme vaikka laittaa pikku-T:n huonetta vähän "isomman pojan" näköiseksi ja käydä poimimassa mustikoita lähimetsistä. 

 

Haluaisin myös lukea jonkun hyvän kirjan, liikkua paljon ja käydä kasvohoidossa. 




Helteisten, aurinkoisten päivien suhteen odotukset eivät ole kovin korkealla, mutta jos niitä suodaan, niin olen kyllä todella iloinen!



Kesälomapuhteena voisin etsiä harjunrinteestä kiviä, joilla reunustaisin pikku kukkapenkkini. 


Kesäloman loppuraporttina voisin todeta, että T:n huoneen sisustaminen jäi väliin, samoin kasvohoito. No, ehtiihän noita. Pääasia, että saatiin olla koko perhe terveinä ja tosiaan lepäillä. Järkyttävänä unikekona osaan todellakin arvostaa sitä, että lapseni on alkanut nukkua loma-aamuina pitkään.

Nyt pitäisikin suunnata katseet kohti seuraavaa lomaa, ajatus olisi lähteä reissuun jonnekin lämpimään marraskuun viimoilla. Kyseessä on vain viikon reissu, joten lentomatka saisi olla suhteellisen lyhyt. Suosituksia kivoista kohteista otan enemmän kuin mielelläni vastaan!

6 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostaa sinun kesä :)

    Pakko tässä onkin miettiä seuraavaa lomaa, kun kesästä ei paljoa aurinkoenergiaa jäänyt käteen...
    Toivotaan nyt aurinkoista viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ainakin aurinko ja lämpö hellinyt tällä viikolla ja samaa luvataan jatkuvaksi... Ihanaa!

      Poista
  2. Nautin tämän kirjoituksen lukemisesta! On onni osata nauttia arkisista ja yksinkertaisista asioista. Omaa kesästä nauttimista on enemmänkin syönyt jatkuva säästä valittamisen kuuntelu kuin itse sää, vaikka auringosta tykkäänkin =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit postauksesta. Mietin, että jaksaako tätä kukaan lukea kun ei ole mitään tavallista elämää ihmeellisempää. :) Nyt tosiaan on ne ihanat kesäsäät, onnekkaat ne, joilla on lomaa nyt.

      Poista
  3. Ihana kesä ja loma <3
    Mukavaa arkea, nautin siitä itsekin hurjan paljon. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!