Kahta en vaihda

Bongasin tällaisen blogihaasteen ja ajattelin osallistua, vaikka minua ei erikseen olekaan haastettu. Haaste on helppo. Nämä kaksi ovat erityisen rakkaita, niillä on tunnearvoa. Tarinaa ja historiaa, joita ei voi ostaa kaupasta, vaikka olisi kuinka hyvä alekoodi käytössä.

Laivapöytä on iso-isoisäni laivasta peräisin ja ikää sillä on luultavasti lähemmäs sata vuotta. En tiedä, kuka pöydän on tehnyt, mutta älyttömän hieno se on. Pianon sain kuusivuotiaana vanhemmiltani kun halusin oppia soittamaan. Se oli iso hankinta ja unelmien täyttymys, josta olen vanhemmilleni kiitollinen. Monta vuotta tulikin pianotunneilla käytyä. Sain siis sen mukana myöskin soittotaidon, joka on ainutlaatuista pääomaa läpi elämän. Vaikka piano ei soittimena parane vanhetessaan, niin luulenpa, etten tätä pianoa tule ihan heti (luultavasti ikinä) vaihtamaan uudempaan ja parempaan, juuri sen tunnearvon takia.

Pikku-T on todella kiinnostunut musiikista ja rytmeistä. Aivan varmasti hankimme hänelle juuri ne soittimet, joiden soittamiseen poika osoittaa tulevaisuudessa mahdollista kiinnostusta. Jos oikein monta soitinta tarvitaan, niin pitänee myös alkaa katsella omakotitaloa. Ihan naapureiden takia. ;)

Mitkä kaksi asiaa sinun kotonasi ovat tärkeimpiä ja rakkaimpia? Onko valinta helppo ja itsestäänselvä vai hieman hankalampi? Olisi mukava kuulla!

Translation: If I had to pick two most dearest things in our home my choice would be obvious. The small side table is from my great granddad's large ship and about 100 years old. My parents bought the white piano for my and my sister when I was six years old. It's not only beautiful, I really appreciate the musical skills this piano has given to me.