tiistai 6. tammikuuta 2015

Onni on täydellinen sekoitus järjestystä ja kaaosta


Ostin Prismasta jo kesällä Housen Onni-sarjan säilytyskorin ja jäin miettimään siihen kuuluvaa lehtitelinettä. Pohdin ja pohdin, kunnes tuossa ennen joulua satuin näkemään hyllynreunassa poistuva tuote -etiketin, jäljellä oli yksi musta lehtiteline. En voinut enää kävellä ohi ja niin viimeinen kappale oli minun. Teline löysi paikkansa meidän keittiön seinältä. Siihen saa kivasti esiin kauneimpia keittiötavaroita.
 
Hassua, että mietin tätä alle 20 euron hankintaa niin pitkään. Sehän on kuin tehty meille! Nämä Onni-sarjan tuotteet ovat muotoilutoimisto Muovon käsialaa ja tuoteperheen slogan kuuluu: Happiness is a perfect mixture of order and chaos. Aika lailla totta, vai mitä?


Näin alkuvuodesta tekee mieli karsia ja siivoilla, olenpa minäkin järjestellyt laatikoita viime päivinä. Siinä puuhassa löysin tuon vanhan kuvan miehestäni lapsena. Näen pikku-T:ssä ihan hurjasti samaa, hän muuttuu koko ajan enemmän isänsä näköiseksi. Luonnetta on kyllä reippaasti myös äidin puolelta peritty, tunnistan lapsessa todella paljon itseäni. Hän on hyvin tarkka ja päättäväinen.

 
Ajattelin ottaa tälle vuodelle sellaisen "mulla on ihana koti" -asenteen. On ihan OK haaveilla uusista jutuista sisustuksessa ja varmasti tällainen alle vuoden asuttu koti väkisinkin niitä vielä vaatii. Ei kannata kuitenkaan tuijotella epäkohtia liiaksi, vaan muistaa, että vaikka meille ei tulisi koko vuonna yhtä ainuttakaan uutta sisustustavaraa, niin tämä koti on ihana. Tämä koti on monta toteutunutta unelmaa. Kaunis, toimiva, täällä on kaikki mitä oikeasti tarvitsemme. Olkoonkin, että johonkin kohtaan voisi sopia uusi valaisin tai toiseen kohtaan erilainen nojatuoli... ne ovat lopulta pieniä asioita.


Joskus mietin, miten hienoa voisi olla asua "valmiiksi sisustetussa" kodissa. Sisustussuunnittelija miettisi kaiken kuntoon pienintä piirtoa myöten ja sitten vain nautitaan ja asutaan. Mutta joo, en mä kuitenkaan pystyisi, pala palalta rakentaminen on kuitenkin enemmän se mun juttu.
 
 
Onni on sitä, että elämä on täynnä toteutuneita unelmia ja  samaan aikaan pullollaan haaveita, jotka ovat vasta hauraita, varovaisia toiveita. Onni on sata hoidettua, mutta kolmekymmentä hoitamatonta asiaa. Sitä, että eilen taistelin tunnin lapsen nukkumaanmenon kanssa, mutta tänään siinä meni vain viisi minuuttia. Onni on sitä, että keittiö on juuri siivottu, mutta kodinhoitohuoneessa vallitsee kaaos. Ja ennen kaikkea sitä, että kodinhoitohuoneen oven saa visusti kiinni, eikä sen läpi tarvitse kulkea minnekään.
 
Mitä onni on Sinulle tänään?

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa oikein hyvältä asenteelta, tuo että nauttii kodistaan, eikä aina halua lisää. Taitaa olla haaste sisustusintoilijoille, ja olen itse miettinyt ihan samaa...joskus (tai usein) pitäisi pysähtyä, ja nauttia siitä mitä on saavuttanut kodissaan, eikä vain tuijottaa niitä epäkohtia, ja mitä vielä haluaa. Tänään olen tehnyt juuri niin, ja nauttinut olemisesta, ja takkatulesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta tuo takkatulesta nauttiminen, meillä se ei valitettavasti ole mahdollista, mutta poltan innokkaasti kynttilöitä ja nautin niiden tunnelmasta. Varmasti monelle sisustusharrastajalle on vaikeaa olla miettimättä koko ajan uusia hankintoja, mulle ainakin. Toisaalta blogi kuitenkin kannustaa nauttimaan olemassa olevasta kun tulee kuvattua kotia ja fiilisteltyä sitä kautta sisustusta enemmän.

      Poista
  2. Tänään onnea oli pitkään nukkuminen aamulla, hyvä jumppa, kahvihetki ystävän kanssa, päivällinen O:n kanssa ja mukava meininki yövuorossa :) Arki on mukavaa :)

    VastaaPoista
  3. Taas kerran muistutettiin siitä, miten itselle ainakin terveys tuo suuren osan onnesta. Koen onnen koostuvan siitä, että on koti ja ihmiset ympärillä, joista tulee hyvä ja turvallinen olo. Yleensäkin onnellisuuden tuntee ihan pienissä arkisissa asioissa. Pieni koira, joka tuottaa suunnattomasti iloa, takkatulen loimu, nauru rakkaan kanssa, siisti koti tai vaikkapa vaan hyvä ruoka. Tokikaan se ei aina tunnu riittävän ja toisinaan taas ymmärtää kuinka hyvä onkaan olla ihan vain näin. Menipäs syvälliseksi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Helchu. Onhan se ihan inhimillistä, ettei tavalliset asiat aina riitä, ei varmaan kenellekään. Toisaalta jos nyt menettäisi kaiken ja saisi sitten sen kaiken takaisin, niin kuinka onnellinen olisikaan? Terveys on kyllä todella tärkeää ja usein ihan itsestäänselvää arjessa. Ja tuo turvallinen olo, se on myös erittäin oleellinen juttu.

      Poista
  4. Luulen, että monikaan sisustaja ei edes loppujen lopuksi haluaisi asua valmiiksi sisustetussa ja remontoidussa kodissa (vaikka itsekin siitä välillä haaveilen). Ehkä se kävisi vaan tylsäksi ja alkaisi kuitenkin miettiä jonkun nurkan uudistamista... Ja oikein kaunis koti teillä jo on :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!