keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kotoisa inspiraatio

Surffailin pitkästä aikaa luotto-inspiraationlähteen eli Alvhemin sivuilla ja keräilin inspiraatiokansioon muutaman uuden kuvan (kaikki postauksen kuvat lainattu). Huomasin, että yhdistävänä tekijänä kuvissa toimii lattian sävy. Meillähän on nyt tammiparketti, joka on aika erilainen kuin aiemmassa kodissa ollut valkovahattua tammea jäljitellyt laminaatti. Olen jotenkin juuri nyt ihan rakastunut tähän hieman ajattomampaan ja lämpöisempään lattiaan.


Ensimmäisessä makuuhuonekuvassa viehätyin vanhasta pinnatuolista. Olemme miettineet olisivatko pinnatuolit hyvä vaihtoehto meillekin - nykyiset ruokapöydän tuolit kun on tarkoitus laittaa vaihtoon tässä lähiaikoina (tai ainakin lähivuosina). Lisäksi tuo ihana pilvitapetti on houkutellut pitkään ja sille saattaisi löytyä passeli paikka meidän yläkerran aulasta! Valaisinfriikkinä en voinut olla kiinnittämättä huomiota myös kauniiseen pöytävalaisimeen, joka tulee hienosti esiin puunsävyjä vasten.

Oletteko muuten huomanneet, että kotoisuus on sisustuksessa trendikästä? Tiukkaa graafista mustavalkoisuutta näkee nykyään aika harvoin sisustuslehtien ja -blogien kuvissa. Sen sijaan on paljon luonnonmateriaaleja, puuta, tekstiilejä, vanhoja tavaroita joilla on tarina ja niin edelleen. Ja sehän sopii mulle, juuri sellaisesta tyylistä itsekin pidän!


Toisen kuvan lattia on aika lailla identtinen meidän lattiamme kanssa. Klassinen ja kaunis valinta, jota vasten monen sävyiset huonekalut sopivat kauniisti. Tässä kuvassa katseeni kiinnittyi upeaan nahkaiseen nojatuoliin ja rahiin. Tunnistaako joku valmistajaa?? Meillä kun on haussa joku melko matalaprofiilinen lepotuoli pianon vierelle.


Kolmannessa kuvassa tapahtuu minun makuuni vähän liikaa, mutta sohvan sävy on niin kaunis, että halusin tallentaa tämänkin kuvan inspiraatiokansioon. Meillä on ehkä jo uusi, tuleva sohvamalli valittuna ja tuollainen harmaa on yksi potentiaalinen sävyvaihtoehto. Lisäksi pidän tuosta rennosta tavasta kiinnittää valaisimet seinälle - epäsymmetriselle korkeudelle ja rennosti johdot esiin jättäen.


Lopuksi vielä upea kuva, jossa on monta huokailun aihetta. Kaunis kirjahylly, to-die-for kalanruotoparketti, upeat lattialistat ja yksi haavetuoleistani, Hans Wegnerin Y-tuoli. Joskus minä vielä tuollaisen omistan, haaveethan on tehty toteutettaviksi pala palalta. Makuuhuoneen kattovalaisin muistuttaa hyvin paljon meidänkin makuuhuoneesta löytyvää "lankakerälamppua". Kaunista!

Löysittekö te näistä kuvista jotain kivaa ja inspiroivaa?

4 kommenttia:

  1. Kalanruotoparketti on aivan ehdoton vanhoissa taloissa! Ja tuo eka kuvan sängynpääty kuva jäi pyörimään silmissäni jo aiemmin alvhemissä siihen törmättyäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinpä, vanhassa talossa ja ajan patinoimana kalanruotoparketti on kyllä niin kaunis. Sängynpäägyn rajaaminen tapetilla on aika hyvä idea!

      Poista
  2. Tuon toisen kuvan tunnelma on kyllä huumaava <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!