tiistai 10. joulukuuta 2013

Siistimpi leikkiasu

Synttäreitä, pikkujouluja, joulujuhlaa, kyläilyjä... hieman siistimpää asua tarvitaan aina silloin tällöin myös lapselle. Minä vierastan kovin aikuismaisia ja erityisen juhlavia vaatteita lapsella. Pääasia on, että pienellä on hyvä olla ja vaatekappaleet ovat käytettävissä monipuolisesti, yhtä käyttökertaa varten kun ei oikein kannata mitään hankkia. Tytöille on söpöä juhlavaatetarjontaa vaikka kuinka paljon, pojille on mielestäni paljon vähemmän mitään kivaa...

Tässä kuva eilisestä päiväkodin joulujuhlasta. Pikku-T:llä on päällään H&M:n beiget chinot, jotka ovat olleet meillä kovassa käytössä, mielestäni hyvät ja suloiset juurikin siistimpiin menoihin. Harmaa liivi on Espritin ja alla ihan perusbody. Tuo liivi on ollut käytössä myöskin aika paljon ja sopii tosiaan eri väristen ja tyylisten paitojen seuraksi, myös neuleiden kanssa, niin päällä kuin allakin. Tonttulakkia ei ole päässä, sillä nuori herra ei sellaista suvaitse käyttää.


Päiväkotitossuina meillä on koko syksyn ajan olleet Polarn o. Pyretin raitatossut. Ne ovatkin jäämässä pikku hiljaa pieniksi. Nuo ovat olleet ihan hyvät, mutta seuraavaksi voisin valita jotkut matalavartisemmat nahkatossut.

Tuosta kuvan heikohkosta laadusta päästään aasinsiltana haaveeseeni hankkia järkkäriin lisäsalama. Tavallisella salamalla näistä talvikuvista tulee juuri näin tylyjä ja varjot korostuvat. Onko teillä vinkkejä salaman suhteen? Mitä kannattaisi ottaa hankinnassa huomioon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!