tiistai 26. helmikuuta 2013

Keittiö sai verhon

Tänään T:n aamupäikkärien ajan minä olin näissä puuhissa. (Ja nyt iltapäiväpäikkärien aikaan bloggaan siitä teille.)


Tämä olohuoneen uusien verhojen metsästys alkaa saada koomisia piirteitä, nimittäin olkkari on edelleenkin ilman verhoja kun taas sekä makuuhuone että keittiö ovat saaneet uudet. Ajatus kappaverhosta keittiöön lähti liikkeelle kun sovittelin lapsuudenkodistani peräisin olevia Artekin Siena-verhoja meille. Ne osoittautuivat väärän kokoisiksi, mutta tykästyin kappamalliin sekä niiden valkoiseen printtiin valkoisella pohjakankaalla. En ollut jostain kumman syystä edes ajatellut sellaista aiemmin vaihtoehdoksi!

Suuntasin Marimekolle kankaita katselemaan ja sieltä sain mitä mukavimman myyjän ehdotuksesta muutaman kangaspalan kotisovitukseen. Kotona päätös oli varsin helppo, niin sopivalta tämä Fujiwo Ishimoton suunnittelema Lepo-kangas näytti ympäristössään. Kotisovitus oli kyllä aivan loistava juttu, sillä tämäkin kangas näytti myymälän keinovalossa todella kylmän valkoiselta, jopa sinertävältä, mutta kuten alla olevasta kuvasta näkyy, se ei todellakaan ole yhtään kylmä kun luonnonvalo pääsee kankaan läpi. Kuvio on itse asiassa aika beigeen / vaaleaan harmaaseen taittava. Tämän kangas on jämäkkää puuvillaa. Myös ohuita batistikankaita katselin, niistähän valo pääsee vielä kauniimmin läpi, mutta materiaali tuntui kuitenkin liian heppoiselta ja "valoverhomaiselta" minun makuuni.  



Tältä meillä näytti aamupäivällä...


... ja tältä puolen päivän jälkeen. Tuossa välissä ehdittiin tehdä myös kauppareissu, joten tuoreita hedelmiä saatiin pöydälle. Ja aurinkokin alkoi paistaa. Nyt on siis kunnon amerikkalainen laihdutusvalmistemainos -tyyppiset ennen ja jälkeen -kuvat. Hei tällaista tää siloteltu blogitodellisuus on.

En oikein itse tiedä mitä mieltä olen lopputuloksesta. Mitäs te sanotte? Ehkä tuo verho ei jotenkin ole ihan niin kiva kuin odotin, toisaalta se kyllä peittää rumaa ikkunan yläosaa ja Lepo-kangas on tosi kaunis valoa vasten. Saa nähdä mitä mies kommentoi kun tulee pian töistä kotiin.

Jos jollakulla muulla on verhojenvaihtoviikot meneillään, niin Marimekon myymälöissä on vielä torstaihin saakka kaikki kankaat -15 % kantiskortilla. :)

P.S. Myös tuo Yki Nummen Kuplat-kattovalaisin on maaliskuussa Sokoksessa asiakasomistajatarjouksessa!

8 kommenttia:

  1. On tosi kiva, jotenkin kevyen ja keväisen näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ehkä omakin silmä vielä tottuu. Kevyt ja raikas tuo kuosi kyllä on.

      Poista
  2. Näyttää oikein kivalta.
    Meillä on siniharmaasta lepo-kankaasta pöytäliina ja se on hyvälaatuinen. Kestää pesua eikä ole mahdoton silitettävä, jos vaikka innostut kankaasta lisää.Kaitaliina taitaisi olla lapsiperheessä kätevämpi kuin iso liina.

    Artekin kangasta on mustaruutuisena ja se oli aika jämäkkää kaupassa. Hinta 25 euroa metri, jos vaikka harkitset olohuoneeseen. Keltaruutuinen näytti raikkaalta ja kesäiseltä. Kävin katsomassa, koska lumikukat ovat olleet niin kauan meillä, mutta mietin vielä.

    Malta sinäkin (tehopakkaus) vähän huilata, kun T.nukkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ainakaan vielä tippaakaan pöytäliinaihmisiä, mutta pidetään mielessä. :) Tuo Artekin kangas ei kyllä ole pahan hintainen ollenkaan! Kiitos vinkistä, se olisi kyllä kiva ja ajaton.

      En muuten ole yhtään tehopakkaus! Pitkästä aikaa eka päivä kun en mennyt T:n kanssa nukkumaan aamupäivällä vaan päätin tehdäkin jotain.

      Poista
  3. Tosi kivalta näyttää, tuo vähän pehmeyttä keittiöön. Ja pakko vielä sanoa, että jotenkin tosi hellyyttävää, kun äitisi kommentoi blogiin <3 Oma äitini teki eilen illalla Facebook-päivityksen, jossa luki "Tässä ympärilleni katsoessa tekisi mieli alkaa kirjoittamaan blogia Kauheasti kodikas..." Repesin ihan täysin mamman kotityötressille ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu, kiva kuulla.

      Äiti on tosiaan blogini ahkera lukija, me ei nähdä kovin usein joten tää on tavallaan myös tapa pitää yhteyttä. Ihan mahtava toi sun äidin fb-status, ihan selkeesti tullut paineita sun selkeästä ja varmasta tyylistä. Noo kenellepä ei silti tulis, teidän talo on niin upea. :D

      Poista
  4. Onpas nättiä tuo kangas ja tosi kivalta näyttää ikkunassa. Mullakin on ollut keittiön ikkuna kohta vuoden ilman verhoja, koska en ole löytänyt sopivaa kangasta! Onneksi ei näy ulospäin verhottomuus, koska meillä on parveke suoraan keittiön ikkunan edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Kyllä tuo kangas on kaunis kun valo pääsee läpi ja kuvio erottumaan. Tämä kangas löytyi oikeastaan vähän vahingossa, en keittiöön edes etsinyt mitään... Ehkä säkin vielä sen oikean verhokankaan löydät kun vähiten odotat. ;)

      Poista

Ilahdun kommentistasi!