sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Koristuksia

Kommenttiboxissa toivottiin lähempää kuvaa tuosta Kalevala Korun käädystäni. Olen ihan innoissani jokaisesta kommentista, joten halusin toteuttaa toiveen heti. Pore on saatu äidiltä joululahjaksi muistaakseni pari vuotta sitten ja ehdoton suosikkini, melkein joka päivä käytössä - voisin mielelläni omistaa samasta sarjasta myös kirkaskivisen version. Kuvailin samalla muutkin aktiivisessa arkikäytössä olevat koruni ja kelloni (poislukien sormukset).


Espritin kelloja minulla on kaikkiaan neljä (eli yksi pattereiden vaihtoa odottava puuttuu tästä kuvasta) ja tykkään niistä kovin. Ovat keveitä ranteessa ja helppoja yhdistellä kaikenlaisiin asuihin. Pidän tavallisesti päivittäin kelloa ja työni on sellaista, että kellon pitää kestää vauhdikasta menoa, myös kolhuja. Nämä ovat hinta-laatusuhteeltaan tosi hyviä, sellaista käyttötavaraa.

Nomination-koru on myöskin ranteessa todella usein, jos ei nyt ihan päivittäin niin melkein. Helppo myöskin työkäytössä, ei säikähdä vähästä eikä tartu mihinkään kiinni. Minulta puuttuu tuosta enää neljä palaa, itse asiassa voisinkin pitkästä aikaa hankkia jonkun uuden nätin helmen siihen. Useimmat palat ovat lahjaksi saatuja ja siksikin tämä koru on rakas.

Vasemmalla alhaalla näkyy kaunis Bola-riipus, jonka sain pikkusiskoltani joululahjaksi. Kyseessä on siis raskausajan koru, jonka miellyttävän matalan vaimean helinän pitäisi kuulua kohtuun ja rauhoittaa vauvaa. Olen pitänyt sitä pitkässä ketjussa kaulassani ja samaa korua voi käyttää myöhemmin vaikka kehdon keinunnassa helisemässä.

Seuraavana tosiaan tuo Kalevalan Pore, joka on tosi kiva siksikin, ettei riipus voi liikkua mihinkään eikä lukko kääntyä eteen. Sen vierestä löytyy Snö of Swedenin kirkaskivinen perusketju, tosi monikäyttöinen ja mielestäni tyylikäs. Oikealla puolella on Vågan pidempi ketju, jonka päässä roikkuu vaihdettava riipus. Noita vaihtoriipuksia löytyy minulta muutamia, mutta tämä kyseinen on suosikkini.



Kaksi kelloista näyttää vielä olevan talviajassa. Täällä satoi yöllä paljon lunta, joten kevätfiilistä ei juuri nyt ole, mutta ei kai auta kuin siirtää kellot kesäaikaan ja toivoa, että ensi viikko tuo taas tullessaan lämpimämpiä päiviä.

3 kommenttia:

  1. Myös minulta löytyy ranteesta Espiritä ja Nominationia. Minkätyyppistä työtä teet kun kerroit että työsi on vauhdikasta?
    Betty

    VastaaPoista
  2. Heippa Betty, olen töissä ruokakaupassa. Tosin jäämässä ihan pian äitiyslomalle.

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun kuvasit korun tarkemmin! Kiitokset. Myös tuo vaihtoriipuksilla oleva koru on kaunis.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!